Vinkkejä tietoiselle kuluttajalle

Edellisellä sivullamme kerrottiin niistä moninaisista ongelmista, joita vaateteollisuuteen saattaa pahimmillaan liittyä. Nämä ongelmat ovat sidoksissa niin vaatteiden valmistusprosessiin kuin kuluttajien ostokäyttäytymiseenkin. Mitä sitten voisimme kuluttajina tehdä, ettei ostamiamme vaatteita valmistettaisi muita riistämällä ja jotta ne kestäisivät käyttöä ja kulutusta? Keräsimme seuraavaan kappaleeseen muutamia käyttökelpoisia vinkkejä, joita tietoinen kuluttaja voi hyödyntää pohtiessaan omaa ostokäyttäytymistään.

Vinkkimme

Ostaessasi vaatteita pyri varmistamaan, että ne on valmistettu eettisesti. On tärkeää varmistaa, että koko vaatteiden tuotantoprosessi on ollut mahdollisimman eettinen alkaen jo valmistusmateriaalien kasvattamisesta ja keräämisestä. On tärkeää miettiä esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

– Miten vaatteessa käytetyt materiaalit on kasvatettu?
– Onko esimerkiksi puuvillapellolla työskennellyt ihminen saanut työstään reilun palkan?
– Onko kasvatus- ja käsittelyprosessien aikana käytetty ainoastaan vaarattomia aineita?
– Jos vaatteessa on käytetty turkiksia, miten turkiseläimiä on kohdeltu? Onko turkikset saatu kasvatetuista vai luonnossa vapaana eläneistä eläimistä? Jos ne on saatu kasvatetuista turkiselämistä, onko eläinten elinolosuhteet olleet kunnolliset?
– Mitä mieltä olet silkkitoukkien kohtelusta silkinvalmistusprosessin yhteydessä? Onko silkin käyttäminen mielestäsi eettistä?
– Jos vaatteessa on käytetty villaa tai muita eläinperäisiä tuotteita, pyri selvittämään tuotteiden eettisyys – onko eläimiä kohdeltu asianmukaisesti kaikissa tuotantovaiheissa?
– Kuka vaatteen on valmistanut? Onko vaatteen valmistamiseen käytetty lapsityövoimaa?
– Millaiset työskentelyolosuhteet työntekijöillä on? Joutuvatko he tekemään erityisen pitkää työpäivää? Saavatko he työstään reilua palkkaa? Ovatko heidän työehtonsa reilut? Onko tehtaiden turvallisuudesta, esimerkiksi paloturvallisuudesta, huolehdittu asianmukaisella tavalla?
– Kestävätkö vaatteen materiaalit käyttöä ja pesua? Millaisessa lämpötilassa vaatteen voi pestä? Tarvitseeko vaatteesta huolehtiminen joitakin erityistoimenpiteitä?
Sen lisäksi, että varmistat vaatteen eettisyyden, on erittäin tärkeää varmistaa myös sen turvallisuus. Erityisesti lasten kohdalla tämä on erityisen tärkeää. On tärkeää pohtia ainakin seuraavia kysymyksiä:
– Täyttääkö vaate yleiset turvallisuusnormit?
– Eihän vaate ole erityisen herkästi syttyvä?
– Lasten vaatteet eivät saa sisältää nyörejä, jotka voisivat kuristaa lapsen. Eihän vaatteessa ole tällaisia?
– Jos käytät ulkovaatetta pimeällä, varmista, että siinä on riittävästi heijastimia.
– Varmista, että vaatteen valmistusprosessissa on käytetty ainoastaan turvallisia väri- ja muita aineita.

Myös omaa ostokäyttäytymistä on hyvä pysähtyä ajoittain pohtimaan. Kannattaa miettiä, tarvitseeko yksi ihminen todellakin 20 kengät vai voisiko vähempikin riittää. Oman ostokäyttäytymisen osalta suosittelemme pohtimaan seuraavia kysymyksiä:

– Pyri suosimaan laatua määrän sijaan. Varmista, että ostamasi vaatteet ovat mahdollisimman laadukkaita ja että ne on valmistettu hyvistä materiaaleista.
– Pyri vaatemäärien osalta mieluummin minimalismiin kuin valtavaan vaatemäärään. Pyri ostamaan vaatteesi niin, että ne on helppo yhdistää toisiinsa. Ihminen tulee toimeen yllättävän vähällä vaatemäärällä, kunhan vain suunnittelee ostoksensa oikein.
– Netistä löytyy runsas määrä vinkkejä minimalistisen vaatevaraston suunnitteluun. Vaikket olisikaan valmis täydelliseen minimalismiin, niin näistä vinkeistä kannattaa kuitenkin napata sellaiset, joista voisi olla hyötyä omassa pukeutumisessa.
– Kierrätä vaatteet, joita et enää itse tarvitse. Kuten usein sanotaan, voi toisen roska olla toisen aarre. Kierrättäminen on oivallinen keino vähentää kulutusta ja tehdä luonnon kannalta hyviä valintoja!
– Sen lisäksi, että kierrätät omat vaatteesi, kannattaa etsiä myös omaan vaatekaappiin vaatteita kirpputoreilta ja second-hand-kaupoista. Saatat yllättyä miten hyviä löytöjä näistä voi tehdä! Samalla sekä luonto että kukkarosi kiittävät!
– Suosi ajattomuutta ja omaa tyyliäsi äläkä juokse jatkuvasti vaihtuvien trendien perässä. On loputon suo pyrkiä pysymään kunkin uuden trendin aallonharjalla.
– Jos haluat muuttaa tyyliäsi, eräs helppo keino tehdä yllättävän suuria muutoksia yllättävän pienin hankinnoin, on käyttää asusteita. Erilaiset asusteet tuovat samaankin asuun aivan erilaisen ilmeen.
– Edes alennusmyynnistä ei kannata ostaa mitään sellaista mitä et tarvitse! Jokaisen ostoksen kohdalla kannattaa miettiä, tarvitsetko sitä todella.
– Ostamista ei kannata käyttää surun tukahduttamiseen, koska vaikka ostaminen saattaakin tuoda hetken iloa, ei se kuitenkaan korjaa perimmäistä surun syytä.
– Jos huomaat itsessäsi himoshoppaajan tai -hamstraajan piirteitä, hae apua ajoissa!